keskiviikko 1. elokuuta 2012
Soolojako - ajatuksia.
Eli. Minua ei suoraan sanottuna kauheasti kiinnosta, miten ylipäätään kaikki laulettava jakaantuu, kunhan konsertissa kuulostaa hyvältä. Jos kaikki nyt ajattelevat, että "kuitenkin tuo johtuu vain siitä, että Reina saa sooloja" niin ei. Ei muuten tasan johdu. Kun Reina lähtee ja jos vaikka Mizuki tai Haruka saa Reinan laulettavat, ei minua kauheasti kiinnosta. Harmin paikka, ettei Haruna tai Ayumi saanut, mutta eipä sille voi mitään. Mielestäni soolojaoilla ei ole mitään väliä, kunhan kappale on hyvä ja konsertti kuulostaa hyvältä. En sitten tiedä, ajattelevatko ihmiset nyt minut huonona Ayumi / Haruna fanina, mutta eipä tuo minua hetkauta. Minulle tärkeintä on se, että Harunaa ja Ayumia näkyy esimerkiksi tv-ohjelmissa / making offeissa ja jne. Kuten aiemmin sanoin, soolot ovat vain plussaa, mutta ymmärrän myös jos niitä ei saa. Singlejen soolojaossa on (ainakin minusta) tärkeää se, että esiintyminen onnistuu myös konsertissa. Laulaminen ja tanssiminen samaan aikaan on minusta tuntunut melko rankalta puuhalta. Siihen vielä plussataan kaikki spottivalot yms... Joo, se on rankkaa. Ja okei, ehkäpä kaikki tytöt pystyvät siihen, mutta seuraavaksi tulee äänen hallinta. Itsehän en laulutekniikoista yms. mitään tiedä, joten niihin en sen pahemmin puutu, mutta se, että kappale kuulostaa hyvältä on mielestäni tärkeää. Ilmeisesti tytöt laulavat livenä konserteissa (ainakin ....mielenkiintoisista äänähdyksistä päätellen) joten eikö se ole ihan ykköstoive, että myös konsertit kuulostavat hyvältä?
Kuvitellaanpa, että olen bändin X fani. Tykästyn singlen kautta tyttöön Y joka laulaa paljon ja päätän käyttää hurjasti rahaa konserttilippuun. Menen konserttiin, single esitetään ja oho, se kuulostaakin aika kamalalta tyttö Y:n takia. Muista en tiedä, mutta minulle tulisi siitä aika huijattu olo. Tai jos vaikka matkustaisi toiseen maahan näkemään bändin ja korvat kuolisivat koska tyttö Y kuulosti niin kamalalta... huijattu olo taas. Omapa olisi vikani kun ostin liput, mutta silti.
Tietenkin sooloja voisi jakaa reilumminkin. AKB tyyli on ihan jees. Tykkään senbatsu äänestyksestä aika paljon. Jos kuitenkin senbatsua käytettäisi tälläisessä epäreilummassa jutussa, jotta siitä tulisi reilumpi, voisi olla, että joku joka ei osaa laulaa pääsisikin ykköseksi. Se olisi kyllä mukavaa vaihtelua, mutta tosiaan. Miten sitten konsertti? Myönnetään, eivätköhän jokainen pystyisi yhden kappaleen ainakin laulamaan putkeen soolona, mutta jos ääni ei oikeasti kestäisi konsertissa tanssia ja laulua samaan aikaan, tulisiko laulu nauhalta? Vähän niinkuin silloin jos joku on sairaana. Itse tykkään kuunnella mieluummin oikeasti liveä kuin nauhaa, mutta ehkäpä yksi kappale menisi.
Voi kuitenkin olla, että tällä hetkellä senbatsu ei toimisi MoMusuissa. Kuitenkin on selvät suosikit, jotka melko varmasti voittaisi. Jos esimerkiksi kaksi tyttöä saisi suurimman osan sooloista, olen melko varma, että äänestyksen jälkeen soolot menisivät samoille tytöille kuin ilman äänestystä. Suosiolla on kuitenkin väliä ja wotat.. no, ainakin AKB wotat tuntuvat ostavan ihan järkyttävät määrät levyjä. Onhan se mahdollista, että jollain "ei-niin-suositulla" tytöllä on Japanissa muutama wota, jotka ostavat järkyttävät määrät levyjä, jotta oma suosikki pääsee laulamaan, mutta melkein kallistun siihen, että samat tytöt laulaisivat edelleen sooloja äänestyksen jälkeen,
Toinen vaihtoehto voisi olla se, että nimetään tanssijat ja laulajat erikseen. Näin muistaakseni PASSPOssa on. Tietyt tytöt tanssii, tietyt tytöt laulaa. Silloin olisi eroteltu laulajat ja tanssijat ja siinä se! Sitten tuskin enää pohdittaisi (ainakaan niin paljoa) miksi joku ei saa laulaa. Tämä kuitenkin vaatisi sen, että kaikki laulajat saavat laulaa. Tietty tanssijat voisivat laulaa kertosäkeissä ja jne. mutta sitähän tytöt tekevät nytkin. Nojoo, tämä tuskin toimisi, mutta mainitsinpa silti.
Lyhyesti; Ihan sama kuka saa sooloja, kunhan livenä kuulostaa hyvältä.
Toivottavasti tekstistä saa jotain selkoa. Väsyttää, mutta en jaksa julkaista myöhemminkään..
torstai 12. heinäkuuta 2012
Risa Niigaki - Hello Cover
01. Manatsu no Kousen
Risa loistaa. Mielestäni Risan ääni sopii ihan älyttömän hyvin kappaleeseen. Voittaa lähes alkuperäisen kappaleen. Vähän jään kaipaamaan sitä, että useampi tyttö laulaa kappaletta. En kuitenkaan voisi kuvitella kenenkään muun vetävän tätä läheskään yhtä hyvin kuin Risa vetää.
02. Furusato
Furusato on kyllä niin kaunis biisi ettei mitään rajaa! Täytyy kyllä sanoa, ettei ole Risan parhaita vetoja. "My mother" kohdat olivat kyllä kauniita, mutta muuten. Odotukset olivat ehkä vähän liian korkealla. Vasta viimeisessä kertosäkeessä tuntui siltä, että Risa loisti. Voi kyllä olla, että kappele ei siksi tuntunut niin "upealta" koska sitä on tullut kuunneltua ylipäätään ihan älyttömästi -> kyllästyminen. Vaikkei tätä versiota, niin kaikkia muita..
03. Seinaru Kane ga Hibiku Yoru
Ja Risa loistaa. En ole kuunnellut alkuperäistä versiota, joten vähän vaikea verrata siihen. Ehkä se on vain hyvä. Risan ääni oli kuitenkin ihan täydellinen kappaleelle! Jep. Tämä oli täydellinen.
04. Koi wo Shichaimashita!
Toinen kappale jota en ole aiemmin kuullut! (Huomaako etten ole ollut järin kiinnostunut Tanpopon kappaleista?) Ihan kappale-kappaleena tämä on jotenkin... tylsä. Mieleenpainumaton. Melodia ei tosiaan ole se mieleenpainuva asia tässä. Risa vetää kappaleen kyllä nätisti, mutta jos ei tykkää niin ei tykkää, ei voi mitään.
05. Chu! Natsu Party
Tätä tuli odotettua! Chu! Natsu Party on ihan älyttömän kiva mielestäni! Tykkään alkuperäisestä kappaleesta ja S/mileagen kappaleesta. Ja täytyy sanoa, että Risa taitaa voittaa molemmat! Kappale on mielestäni jo itsessään todella sokerinen ja molemmissa muissa äänet tuntuvat myös "sokerisilta". Risan ei-niin-sokerinen ääni on kivaa vaihtelua ja se tuntuu tuovan tasapainoa kappaleelle, jos niin voi sanoa. Tätä kuuntelee mielellään uudestaankin!
06. LOVE Namidairo
Ah, toinen erittäin hyvä kappale. Risaa on todella vaikea verrata Ayaan, molemmat teki kappaleesta omalla äänellään ihan täydellisen. Molemmat versiot ovat siis yhtä hyviä, jos saan näin sanoa? Kumpikaan ei ole parempi.
07. Kousui
Ihan rakkauskappale! Taas! Ja Risa sopii tähän ihan täydellisesti. Kaunis ja herkkä kappale. Tätä voisi vain kuunnella putkeen koko ajan. Niistä versioista mitä olen kappaleesta kuullut, tämä on paras. Ihan ehdottomasti.
08. Koi no Hana
Ja taas Risa loistaa... Kappale sopii mielestäni hänelle ihan älyttömän huvin. Kivalla tavalla sellainen leikikäs kappale! Piristää. Mielestäni tässä kappaleessa on sama kuin LOVE Namidairossa - molemmat ovat täydellisiä, niin Risalla kuin (tällä kertaa) Abella.
09. Onegai Miwaku no Target
Itse tykkään enemmän siitä, jos joku ryhmä laulaa kappaleen, kertosäkeessä on enemmän voimaa. Kuitenkin kappale on ihan älyttömän hyvä, ei siinä mitään. Ja Risan ääni sopii tähänkin. Tykkään myös siitä, että levyllä oli enemmän tälläisin meneviä kappaleita. Omaan korvaani ainakin lähes kaikki tuntuivat sellaisilta ei niin meneviltä. Sellaisilta joiden tahdissa ei voi kiirehtiä kouluun! Joten joo, olen iloinen, että Risa sai tehdä tästä coverin, vaikka (kuten jo sanoinkin) tykkään tästä enemmän ryhmän laulamana.
10. 25 ~Vingt-Cinq~
Kaunis, rauhallinen kappale. En ollut aiemmin kuullut. Alkoi väsyttämään, sen verran rauhallinen kappale. Tai sitten minulla on vain paljon univelkaa. Pitäisi kyllä varmaan kuunnella alkuperäinen, alkoi kiinnostamaan millaisen version Abe on saanut aikaiseksi. Risan ääni on tässäkin erittäin kaunis, ei valittamista!
11. My Days for You
Risa vs. Mano. Kiva saada oikeasti uudempaa materiaalia levylle! Aa, täytyy sanoa, että tykkään hirveästi kappaleesta ja valmiiksi ja valittelut Manolle, tykkäsin tästä Risan versiosta enemmän. Ihana, kesäinen kappale ja Risa kuulostaa ihan älyttömän hyvältä!
Kokonaisuus on nätti. Olisin itse toivonut enemmän vauhdikkaita kappaleita, mutta en valita. Risan ääni on nätti, täytyy sanoa, että jään kyllä kaipaamaan häntä MoMusun jäsenenä.
torstai 21. kesäkuuta 2012
öriöri, heippa rahat
Buonon minialbumi - viimeksi HMV:llä tuli superkiva kuva mukana. HMV:n postikulut </3 Yök.
Ultra Smart konsertti - konsertit on pahuksen kalliita ;_; siihen ei olisi välttämättä edes varaa, ellei nyt suunnitelmat muutu..
Tuleva konserttikiertue.... MoMusuilla siis. Toivottavasti S/mileagella ei tule tai tämä tyttö on tuhottu. Meimi on ihana! ;_;
MoMusujen tuleva albumi... Kappaleet on tähän mennessä hyviä... Singlet nimittäin.
AKB albumi...
Ja tällä hetkellä tarjoilen Shugo Chara musikaalista isoja summia koska en ole nähnyt sitä myynnissä missään muualla... + Odotan Hello-Onlinesta vastausta mitä kaikkea saan yhdeltä myyjältä. No, tämä säästökuuri alkaa sitten ensikuussa.
maanantai 21. toukokuuta 2012
Tipuja

sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Idolituotteet Japanissa - mistä ostin?
btw eikös Tokiossa olekin se joku HelloShop? Kävitkö siellä? ^ ^"
Kysymyksen sain tammukuussa toiseen blogiini ja vastaaminen on vähän jäänyt. Mulla oli suunnitelmissa skannata esimerkiksi Akihabaran kartta ja ottaa kuvia ostoksistani, mutta kartan skannaaminen nyt sitten saa jäädä. Tämän postauksen ideana on se, että kerron mistä minä löysin mitäkin (joulukuu 2011 loppu & tammikuu 2012 alku) ja sillai. Olla vähän niinkuin tietopaketti? Nojoo.
Ennen matkaa sain tietää kaksi konserttia joihin ehdottomasti halusin päästä - Hello! Project Winter 2012 sekä PASSPOn konsertti. Liput hankin Hello!Onlinesta, välittäjän kautta. Siitä oikeasti oli hyötyä, sillä olo tuntui heti turvallisemmalta lippujen suhteen. Sovimme, että hän joko vie liput hotelliin tai hankkii tuttunsa tuomaan liput minulle sovittuun paikkaan. Ilman näitä mahdollisuuksia olisin ollut varmaan ihan paniikissa, pelännyt, että liput katoavat postissa tai jotain. :D No, onneksi sain ne. Hankin myös toiseen H!P Winter konserttiin lipun, mutta tällä kertaa itse. Harajukussa toimii Gorakudoh niminen liike, josta hankin liput. Ilmeisesti kyseistä liikkeestä löytyy myös idolituotteita, mutta sen ihmeemmin en liikeeseen perehtynyt.
Harajukusta en itse löytänyt juurikaan Hello! Projectiin liittyvää tavaraa. AKB:lle löytyi oma liike, mutta tungoksen vuoksi se jäi sitten näkemättä. Poikabändejen fanituotteita löytyi ihan kivasti. Ainoa tosin jonka bändeistä tunnistin oli Arashi joten en osaa tarkemmin sanoa mistä bändeistä tuotteet olivat.
Sitten Sinicharucchan esittämään kysymykseen. Kävin Shibuyan HelloShopissa kahdesti. Uenoon olisin halunnut mennä, mutta koska sain vähän niinkuin kiellon (tai kehotuksen) ostaa yhtään enempää kuvia joten se jäi sitten väliin. Ehkä hyvä niin. Tuhlasin matkan aikana varmaan kaikkein eniten rahaa Hello!Project tavaraan. No kuitenkin. HelloShop löytyi siis miesten Shibuyan alakerrasta. Itse superinnostuneena lähdin etsimään kauppaa yläkerrasta. Pettymys oli suuri kun en sitä löytänyt. Lopulta tajusin, että alhaalla on vielä yksi kerros ja johan päivä pelastui!
HelloShop ei ollut mitenkään iso paikka. Paikka oli pieni ja söpö. Muutama vaate koristi seinää (silloin vuorossa oli Hello!Channel 6 asut) ja muuten paikka oli täynnä kuvia. Systeemi, millä kuvia ostettiin oli suht helppo. Ovelta sai kynän, paperin ja alustan. Paperilla oli osiot jokaiselle H!P:n bändille. Siinä sitten kirjoitettiin kuvan numero (luki kuvan kulmassa) ja määrä kuinka monta kuvaa haluttiin. Paperin toisella puolella oli myös tilauslista joillekkin muille asioille, mutta minulla ei ole aavistustakaan mille.. Photobookin tilauksen kirjoitin hienosti paperin reunaan! :D Oli pakko saada uusin Alo-Hello! koska mukana sai "not for sale" kuvan. Ja niitä oli vielä hurjasti jäljellä..
Ja ostajalle huomio: kirjoittakaa neloset näin: 4. Itsehän en laita noita kahta ylintä viivaa yhteen ikinä kun kirjoitan numeroa ja nelostani ei ymmärretty! Ja kun ymmärrettiin niin ne korjattiin...
Henkilökunta ei ymmärtänyt englantia, mutta hyvin tulin silti toimeen! Jes!
Ja sitten Akihabara.
Yllättyykö kukaan jos sanon, että AKB oli kaikkialla? Ja AKB fanitavaraa oli kaikkialla? Tuskin. Hello! Project tavaraa oli ihan tajuttoman vaikea löytää. Kuitenkin, jos H!P levyjä haluaa löytää, suosittelen etsimään KFC:n ja kävelemään sen ohi eteenpäin. Kadun päästä löytyy iso liike, mistä löytyy figuureja ja monien eri bändien levyjä halvalla. Ja oikeasti, halvalla. Ostin itse S/mileagen Uchouten Love single paketin (kaikki singlen versiot) hintaan 2500 jeniä (n. 25e) sekä Morning Musumen All Singles Complete LE:n hintaan 1500 jeniä (n.15e).
Konserteista myös muutama juttu.
Zepp Tokyolla (PASSPOn konsertti) sisään mentiin lipussa olevan numeron mukaan. Olimme 5xx joten olimme ilmeisesti viidensiäsadansia jotka sisään pääsivät. Zepp Tokyolla maksetaan myös 500 yenin maksu, jolla ilmeisesti olisi saanut ilmaiseksi kaljan. Tai jotain kaljan näköistä. :D Eipä tullut kokeiltua mitä se oli. Konserttipaikassa meillä oli seisomapaikat ja ne sai valita itse. Sinne minne mahtui sai mennä seisoskelemään. Me menimme ehkä sisään viidennestä ovesta ja olimme suht lähellä lavaa~.
Fanituotteita sai ostaa reilusti ennen konserttia ulkoa ja hiukan ennen konserttia sisältä aulasta. Konsertin jälkeisistä ostoksista ei ollut mitään tietoa, olisiko se ollut mahdollista. Paitsi että kaljaa sai!
Nakano Sun Plaza taas.. No, ensin pääsi ostamaan pin-up postereita ainakin! Muuten itselläni ei ole kauheasti muistikuvaa. Paitsi että pihalla oli paljon telttoja, joissa olisi päässyt vaihtelemaan omia kuviaan! Lippujen tarkistuksen jälkeen turvatarkastajat kysyivät oliko mukana kameraa, jonka jälkeen pääsimme ostamaan kaikkia muita fanituotteita. En ole varma, pääseekö näitä muita tuotteita ostamaan nekin, jotka eivät tule konserttiin. Itse en sellaista tilannetta kokenut. :D Kuitenkin. Kun liput ja kamerat on tarkistettu, jaetaan kasa lippulappuja! Yksi lippulapuista on lista mitä konsertissa myydään. Olin jo aiemmin päättänyt mitä haluan, mutta ennen konserttia oli kiva vielä miettiä mitä voisi ennen seuraavaa konserttia hankkia. Ja muutenkin, voihan sitä mennä omalle paikalleen istumaan ja siinä sitten miettiä mitä ostaa. Etenkin jos kantaa kamalasti tavaraa jo muutenkin mukana!
Toivottavasti muistin nyt kaiken mitä meinasinkin sanoa... kysymyksiä saa esittää, vastaan parhaani mukaan! Ja erittäin mielelläni! :)
perjantai 30. maaliskuuta 2012
... Miksi edes fanitan?
Miksikö? Itseäni ärsyttää ihan tajuttomasti ylipäätään muut fanit. Tekisi mieli sulkeutua omaan huoneeseen ja fanittaa yksinään. On poikkeuksia - jotku ovat ihan mukavia mutta sitten taas jotku... No, sanotaanko vaikka että paha mieli siitä tulee, kun lukee porukoiden vihaviestejä.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten jotku voivat vihata bändin jäseniä, tai muita bändejä. Siis oikeasti. Itse en ole ikinä vihannut ketään. On jäseniä, jotka eivät kiinnosta ja joiden suosio on osakseen mysteeri minulle, mutta en silti koe tarpeelliseksi haukkua heitä? Mielestäni heissä ei ole mitään haukuttavaa. Minua ei vain kiinnosta. On myös jäseniä joista pitän ja heissäkin on huonoja puolia. Otetaan esimerkkinä Berryzin Momoko. Kyllä, ne pahuksen saparot voisi jättää jo pois. Kuitenkin.. Miten hemmetissä se on Momokon vika, että hänellä on saparot? Miksi kaikki syyttävähän Momokoa asiasta? Musta tuntuu, että se on enemminkin stylistin vika.. Tai kuka se ikinä onkaan, joka päättää tyttöjen asukokonaisuudet.
Muutenkin tuo viha on ihan hölmöä. Sanotaan, että vihataan ihmistä. Viha on oikeasti vahva sana. Voin sanoa, että vihaan vain kahta ihmistä - sitä, joka aloitti kiusaamiseni ja sitä, joka alkoi satuttamaan minua. Okei, en tunne kumpaakaan, joten en osaa sanoa, vihaisinko heitä vaikka tuntisin. Pointtini tässä on se, että minun on vaikea ymmärtää vihaa, etenkään kun kukaan tytöistä ei ole tehnyt vihaajalle mitään! Eikä ole tehnyt muille tytöillekään mitään. Okei, osalla on enemmän sooloja kuin toisilla, mutta onko se sitten hyvä syy vihaan? Ei minusta. Tätäkään asiaa ei tytöt voi päättää.
Minulle on myös mysteeri se, miksi Tsunkua syytetään kaikesta. Eiköhän hei muitakin isoja tyyppejä ole näiden päästösten takana! Mutta ei, syytetään vain Tsunkua... Ai valmistui... Syytetään Tsunkua! Koha valmistuu.. Syytetään Tsunkua! Risa valmistuu.. Syytetään siitäkin Tsunkua! Hei ihan oikeasti.. Eiköhän tytötkin ole asiaa itse päättäneet. Itseasiassa, olen sitä mieltä (ihan näin btw.) että on hyvä että Risa valmistuu. Se energia mitä Risassa oli Japan Expossa, oli kadonnut H!P Winter 2012 konsertissa. Eli ehkä nyt on Risan aika.
Inhoan sitä, että jos yksi kappale on huono (Pyoco pyoco...) niin sitä pitää sitten verrata joka v*tun kappaleeseen. Tai mainita että "kumpa tämä olisi parempi" tai laittaa joka toiseen hemmetin viestiin asiaa siitä kuinka huono kappale on. Hei, kappaleella voi olla faneja! Omasta mielestäni Pyoco on yksi parhaita kappaleita (ja siis epämomusu fanitkin sanoivat, että "Hei, onpas hyvä kappale! Tämän voisi hankkia.). Jos sinä et pitä siitä, voit joo mainita asiasta mutta onko pakko laittaa siitä jokaiseen viestiin, häh?! En minäkään pitänyt Kono herpsderps kappaleesta, mutta olkaa hyvät ja laskekaa kuinka monta kertaa haukuin sen p*skaksi. Veikkaan, että eipä montaa kertaa löydy.
Fanien valitus ärsyttää muutenkin.
"Yhyy miksei musume tee genki kappaleita"
Maji Desu ilmestyy "Hyi mitä kakkaa, missä emo-musume" <- Sama tyyppi joka valittaa genki musumesta.
"Miksei kenenkään hiustyylei muuteta"
Eriponin hiukset leikataan -> "HYII miksi noin tehtiin, idiootti Tsunku!!!" <- Sama tyyppi taas.
Kaikkein ärsyttävintä on se, kuinka haukutaan hurjasti toisten idoleita ja kun omaa idolia haukutaan niin ei hemmetti sitä raivoamista! Ei kaikki voi pitää kaikista? Ja jos itse haukkuu jonkun idolia, pitäisi myös tajuta, että omaakin voi haukkua. Miksi loukkaantua pienestä jos itse haukkuu tiettyjä jäseniä joka hemmetin päivä? Siinä voi samalla miettiä miltä tämän haukutun faneista tuntuu...
Pakko avautua. Mutta meno alkaa olla joka hemmetin foorumilla niin käsittämätöntä ettei mitään rajaa! Mä olen jo niin monta kertaa meinannut, etten enää foorumeilla pyörisi... Mutta siitä on tullut tapa josta ei pääse eroon. Ja 99% kerroista kun foorumeilla käyn, pahoitan mieleni. Haluan uuden harrastuksen missä ei tule paha mieli, kiitos hei.
maanantai 27. helmikuuta 2012
S/mileage - Chotto Matte Kudasai

Viimeisin S/mileagen single tuli hankittua muutama päivä julkaisun jälkeen. Rahatilanteen takia valinta tuli tehdä regularin ja limited D:n välillä ja päädyin limited D versioon, lähinnä B-raidan takia. Omistin jo ennestään S/mileagelta single remix singlen, joten tästäkin sellaisen halusin.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Kikkawa Yu - One for YOU albumi

keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Kappaleet joiden nimiä en tule varmaan koskaan muistamaan

torstai 20. lokakuuta 2011
DAY 2 Finally!

Eli suosikkiryhmäni. Morning Musume on aina ollut suosikkini Hello! Projectista ja on edelleen. Kappaleet ovat hyviä, tykkään jäsenistä.. En oikein tiedä mitä muutakaan siihen tarvitaan. Morning Musumella on päälaulajat ja vaikka osasta se on kauhean epäreilua, minua se ei haittaa. Kuitenkin päälaulajat osaavat laulaa ja se on minulle tärkeintä.
En ole koskaan kokenut kunnolla itselleni tärkeän jäsenen lähtemistä, joten ainakin toistaiseksi minulle on ollut ok se tapa, että yksi valmistuu ja lisää tulee tilalle. Odotan tietyllä kauhulla Reinan tai Risan valmistumista.. Kuinkahan kamalaa se tulee olemaan vai olenko asian kanssa ok?
torstai 29. syyskuuta 2011
Pieni avautuminen 10 genistä
Se tunne kun huomaa ettei Sara päässyt mukaan. No, ei se nyt niin iso pettymys ollut, mutta.. No, virhe.
Mielestäni Sara olisi kannattanut ottaa mukaan. Siis kuinka taitava Sara oli? Todella taitava. Ilman treeniä. Millainen Sarasta olisi tullut treenin kanssa? Aivan upea! Tsunku mokasi. Mokasi pahasti.
Onnea kuitenkin uudelle genille!
maanantai 26. syyskuuta 2011
ROMANS - SEXY NIGHT ~Wasurerarenai Kare~

En ole missään välissä ollut ROMANSin suuri fani, tykkään vaan todella paljon jäsenistä (etenkin Ayaka Kimurasta).
SEXY NIGHT ~Wasurerarenai Kare~ on kappaleena ihan ok. Ei sitä montaa kertaa jaksa kuunnella, mutta ei se nyt huonokaan ole. Harmittaa, että Ayakalla ja Hitomi Saitoulla on vain räppilinejä. Sopivat heille ja tekevät sen hyvin, mutta jäin kaipaamaan ihan lauluääntä.
Kuitenkin laulajajien äänet sopivat yhteen ja jee. Ei tästä sen enempää. Ei ole suosikki, mutta sitä kuuntelee. Vähän tylsä.
Instrumenltal on aika.. kamala. Randomien miesten (olisiko jopa Tsunku?) laulama "SEXY NIGHT" on oikeasti... kamalaa. Toimisi paremmin ilman laulua. Tai siis taustalaulua.
Roman on vielä tylsempi. Perus b-side. Ei ihmeellinen. Nyt Hitomi ja Ayaka saavat laulaa, iloista! Se on vähän plussaa, mutta ei pelasta muuten jo niin huonoa kappaletta.
Ai miten tämä päätyi minun kokoelmaan? On totta, että tätä ei varmaankaan tule kuunneltua. No, lähinnä jäsenet laittoivat minut hankkimaan levyn. Ja eBaysta se myös löytyi suht halvalla. Ei siis valittamista.
Osta omasi!
cdJapan // YesAsia // HMV
torstai 22. syyskuuta 2011
Fuuuuu!

Miyagi Ayumi oli ehdottomasi oma ykköseni. Siitä ei ollut epäilystäkään. Nyt olo on aika älyttömän kurja, vaikka toinenkin Ayumi on ihan jees ja Sara myös. Mutta.. No, voisinpas melkein itkeä. En ehkä koskaan ole odottanut ketään näin innoissani mukaan kuin nyt. Otsuka Ainan "menetys" harmitti, mutta ei tosiaankaan näin paljoa!
Miyagissa oli paljon potentiaalia. Angst.
Morning Musume - Onna to Otoko no Lullaby Game

Onna to Otoko no Lullaby Game oli Eri Kamein, LinLinin ja JunJunin valmistumis single. Ja hyvä single onkin. Etenkin nimikkokappale. Vaikka albumiersiosta pidänkin ihan reilusti enemmän, myös single toimii. Yksittäisenä kappaleena single on loistava, mutta sitten taas konsertin/levyn aloituksena albumiversio on parempi. Minusta.
Kappale on täynnä Reina Tanakaa & Ai Takahashia joka haittaa joitain kuuntelijoita. Itseäni se ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä single on itsessään hyvä (+ pidän molempien äänistä). Kokonaisuus on itselleni tärkeämpi kuin se, kuka saa kaikkein eniten sooloja. Onna to Otoko no Lullaby Game toimii laulun kanssa ja instrumentalina se on mielenkiintoinen pysähdyksineen. Ei siitä sen enempää.
Aisaresugiru Koto wa Nai no yo... Itseasiassa tästä ei ole mitään valittamista. Erittäin hyvä B-side. Sooloja on jaettu reilusti kiva kuulla muitakin tyttöjä. Kappale on menevä. Ei voita OtOnLG:tä, mutta hyvä silti. Instrumental olisi mielenkiintoista kuunnella, tykkään tosi paljon musiikista. Voisin kuvitella jonkun animen opening kappaleeksi, haha!
Kokonaisuudessaan hyvä single. Hankin luultavasti jossain välissä jonkun Limited version, kunhan osaisin päättää minkä.
Osta omasi
cdJapan // YesAsia // HMV
S/mileage 1st LIVE Photobook "Devil Smile, Angel Smile"
Tilasin tämän photobookin lähes heti sen jälkeen, kun Sakin ilmoitettiin lähtevän. Pidän S/mileagesta ihan järkyttävän paljon, joten ei ostos muutenkaan ihan turha ollut. Saki ei ole ollut suosikkini, mutta silti.
Noh. Photobook oli melko perus photobook konsertista. Ainakin samanlaiselta se tuntui kuin toinen konserttiphotobook, tässä ei vain ollut "promokuvia" asuista, joka oli sääli. Pidän sellaisista. Kyllähän niitä saisi myös niinkuin.. Erikseen? Sellaisina pikkukuvina, mutta ei se sama asia ole kuin isot kuvat.
Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä se, että kaikki tytöt onnistuivat kuvissa erittäin hyvin. Mitään rumaa kuvaa ei ollut. Mutta varmaankin myös näihin valitaan ne kaikista parhaimmat kuvat. Omia suosikkeja olivat alussa ja lopussa olevat backstage kuvat. Olisi ollut hauskaa nähdä ne isompina, mutta minkäs sille voi..
Kenelle suosittelisin? No, ehkä niille, joille konsertti on yksi omista suosikeista, tai S/mileagen faneille. Muuten voi käydä vähän pitkästyttäväksi.
Osta omasi
cdJapan
tiistai 13. syyskuuta 2011
ostoksia



torstai 8. syyskuuta 2011
30 Days H!P meme

Eli, aloitetaan suosikkijäsenellä. Päädyin ottamaan jokaisesta ryhmästä yhden (Manoa en ottanut mukaan, sillä muita sooloilijoita ei löydy ja Mano ei nyt ole mitenkään supersuosikki...)
Morning Musumesta Niigaki Risa sekä Tanaka Reina ovat vieneet ihan huomioni. Tykkään molempien tv-persoonasta sekä lauluäänestä.
Berryz Kouboun suosikki on varmaanmin Natsuyaki Miyabi. Pidän oikeastaan kaikista Berryzissä, mutta kai Miya on suosikki silti. Ehkä. Mahdollisesti. Maasa on kyllä myös kiva, tv:ssä ainakin.
C-utesta Suzuki Airi taas on ainoa josta pidän.. joten ylläriylläri, Airi on suosikkini? (HUOMHUOM, SHOCK oli ensimmäinen kappale josta pidin - ja se johtui Airin sooloilusta. Vihatkaa minua.)
S/mileagesta olisin aiemmin valinnut Wada Ayakan, äänen ja tv-persoonan takia. Mutta Tamura Meimi vei kaiken huomioni koelauluissa, joten MeiMei on ykköseni. Ääni on ihana ja mitä nyt MeiMeitä olen persoonana nähnyt... se on niin suloinen!
Eggsuista taas Otsuka Aina oli superihana Morning Musumen koelauluissa, joten Aina on suosikkini eggsuista. Etenkin kun Kikkawa on lähtenyt.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
PASSPO☆ - ViVi Natsu arvostelu

PASSPO☆ on bändi josta tulee single singlen jälkeen vain parempi. Aiemmin olen lähinnä kuunnellut singlenä yuotubesta, mutta tällä kertaa päädyin ostamaan ViVi Natsun cdJapanista. Ja täytyy sanoa, että olen älyttömän tyytyväinen!
Tilasin Natsumi Iwamuran version singlestä. Ei siis ollut muuta kummoisempaa, kuin että kannessa oli vain yksi tytöistä. Valintaan päädyin lähinnä Natsumin ulkonäön takia. En ole perehtynyt bändiin tarpeeksi, jotta osaisin sanoa yhden suosikin.
01. ViVi Natsu
Nimikkokappale on varmaan suosikkini PASSPO☆n koko tuotannosta. Kappela on iloinen ja raikas. Koetan keksiä jotain valitettavaa, mutta en keksi mitään. Kappaleen aikana olevat "nopeammat" kohdat ovat ihan loistavia. Kappale on vähän erilainen. PASSPO☆onnistuu erittäin hyvin. Tykkään siitä, miltä tyttöjen äänet kuulostaa yhdessä.
02. Jaa ne...
Iloista meininkiä, tulee vähän Hello! Project mieleen. Ei sillä, että se olisi paha juttu. Tykkään kyllä. Vaikka meininki on pirteää, kertosäkeessä tulee vähän haikea olo, jonka takia tämä sopisi mielestäni vaikkapa konsertin päätökseen. Osakseen kappale tuntuu täytekappaleelta, mutta loppujen lopuksi kappale on paljon parempi kuin vain täytekappale.
03. ROCK DA WEEK
Positiivinen yllätys PASSPO☆lta. Kappale on ihan erilainen kuin olisin odottanut. Jo ensimmäisen kuulemat antavat erilaisen tunteen kappaleesta ja erilaista se olikin kokonaisuudessaan. Voipa olla, että on koko levyn paras kappale. En ole varma, mutttuuko mielipide vielä (voihan se olla, ensimmäinen kerta kun kuulin levyn kokonaisuudessaan), mutta toistaiseksi voisin sanoa, että paras kappale.
04. ViVi Natsu instrumental
Instrumental on täysin erilainen näin ilman laulua. Tai siis.. Kappale ei ole niin j-popmainen vaan ehkä rockahtavampi? Jos näin voi sanoa. Tulihan tämä aika isona yllätyksenä. Positiivisena kuitenkin.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Buono! - Partenza arvostelu
01. partenza ~let's go!!!~
02. Zassou no Uta
Ei niin hyvä kun muistin. Melko peruskappale. Ihan iloinen, mutta niin. Ei kovin ihmeellinen loppujen lopuksi, vaikka ihan jees onkin. Kappale ei kuitenkaan ole sellainen, että tulisin kuuntelemaan sitä enemmänkin. Entäs tuo loppu sitten? Kamalan.... töks?
03. Frankincense Psi
Loistava kappale. Lähes samaa tasoa ensimmäisen kanssa. Kappale on menevä ja Miyan ääni on ihan loistava. Ihan instrumentaalinakin kappale olisi varmaan mielenkiintoista kuunneltavaa. Täytyy sanoa, että tämä sopisi singleksi enemmän kuin itse singlet. Singleistä tulee mieleen albumin täytekappaleet, tämä taas oli.. no, jos voin sanoa niin tajunnanräjäyttäjä.
04. My alright sky
Haha, alkumusiikista tuli mieleen joku Britney tjsp. :"D Ehkä S Club 7? No, jonkun sellaisen bändin kappale jota kuuntelin joskus ala-asteikäisenä. En kyllä valita. Ihan jees tämä on vaikkei ehkä ihan ykkönen jota kuuntelisin. Kaunista silti. Aika surkeaa vain, että nyt sitten alkoi tehdä mieli kuunnella juuri S Club 7:ä.
05. Natsu Dakara!
Natsu Dakara. Kappale joka aluksi kuulostaa aina hyvältä, mutta sitten se alkaa tylsistyttämään. Näin käy usein. Nuo lyhyet nopeammat kohdat ovat hauskoja. Mutta kuitenkin.. ei Natsu Dakara nyt niin hyvä ole. En sitten tiedä olenko ylikuunnellut kappaletta, sillä olin tilaamassa jo tämän singlen, mutta rahaa ei ollutkaan. Ihan hyvä niin, ei tämä ole niin hyvä. Tai hyvä on, mutta itselläni ei kestä kuuntelua.
06. Kia Ora Gracias Arigatou
Aika söpö. Energinen. Ehkä enemmin S/mileagea tai vanhaa Buono!a. Sielät Shugo Chara ajoilta. En nyt sitten tiedä onko se hyvä juttu vai ei. Tykkään vanhasta ja uudesta Buono!sta yhtä paljon. Joten tästäkin tykkään, mutta toisaalta taas albumin kokonaisuuteen tämä ei vaikuta sopivan niin hyvin. Toisaalta, antaa mennä, sillä eipä singletkään tähän niin hyvin tunnu sopivan (tai sitten voi ajatella ettei albumikappaleet sovi tähän). Loppu oli muuten tosi töks. Pahempi kuin Zassou no Utassa.
07. JUICY HE@RT
Tämä on ihan jees. Tykkäsin jo aiemmin kappaleesta, mutta tämä ei kyllästytä, vaikka tätä onkin tullut kuunneltua usein. Ei kappaleessa mitään ihmeellistä ole, mutta siinä on se jokin, joka on onnistunut ja joka tekee kappaleesta "ei-niin-tylsän"
08. 1/3 no Junjou na Kantou
Perus täytekappale. Kertosäe on kyllä ihan älyttömän kiva, mutta ne väliosuudet argh! Ei erotu kauheasti joukosta, joten sanoisin tätäkin melko peruskappaleeksi. Edelleen, kertosäe on tosi kiva, mutta siihen se sitten jääkin.
Kokonaisuus
Aika sekalainen soppa. IMO 1, 3 ja 4 ovat yksi "kokonaisuus", 6 on yksi "kokonaisuus" ja loput ovat viimeinen "kokonaisuus" ja nämä eivät sovi yhteen. Buono!n pitäisi päättää tyylinsä, sillä mielestäni levy oli ihan liian sekalainen tälläisenään. Kappaleet olivat hyviä, mutta.. no, ei se kauheasti piristänyt kun ensin tuli uusinta Buono!a, sitten vähän vanhempaa ja sitten sitä vanhinta superpirteää musiikkia. Ei, ei toimi. Buono!lle pitäisi saada yksi tyyli ja siinä pitäisi pysya. Jään odottelemaan seuraavaa albumia
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Post 1
Hello! Project on iso osa elämääni, joten kai sille sitten blogin voi perustaa.
Eli joo. Olen Minttupossu/Glorry, 19-vuotias Hello! Projectin "harrastaja" Pieksämäeltä.
Blogilla ei ole ihmeempää tarkoitusta. Tänne tulee lähinnä ajatuksia uusimmista singleistä/albumeista/etc fanitukseen liittyvää tekstiä. Sitten kunhan pääsen takaisin kotiin, wohoo! Mutta tässä ovat pääjutut, lisää myöhemmin!


