keskiviikko 1. elokuuta 2012

Soolojako - ajatuksia.

Todella usein kuulee puhuttavan siitä, että tietty soolojen jakaminen häiritsee (esim. ReinaRiho soolojako). Jos Morning Musumea kuuntelee, siltä tuskin on välttynyt. Ajatuksiani siitä siis~

Eli. Minua ei suoraan sanottuna kauheasti kiinnosta, miten ylipäätään kaikki laulettava jakaantuu, kunhan konsertissa kuulostaa hyvältä. Jos kaikki nyt ajattelevat, että "kuitenkin tuo johtuu vain siitä, että Reina saa sooloja" niin ei. Ei muuten tasan johdu. Kun Reina lähtee ja jos vaikka Mizuki tai Haruka saa Reinan laulettavat, ei minua kauheasti kiinnosta. Harmin paikka, ettei Haruna tai Ayumi saanut, mutta eipä sille voi mitään. Mielestäni soolojaoilla ei ole mitään väliä, kunhan kappale on hyvä ja konsertti kuulostaa hyvältä. En sitten tiedä, ajattelevatko ihmiset nyt minut huonona Ayumi / Haruna fanina, mutta eipä tuo minua hetkauta. Minulle tärkeintä on se, että Harunaa ja Ayumia näkyy esimerkiksi tv-ohjelmissa / making offeissa ja jne. Kuten aiemmin sanoin, soolot ovat vain plussaa, mutta ymmärrän myös jos niitä ei saa. Singlejen soolojaossa on (ainakin minusta) tärkeää se, että esiintyminen onnistuu myös konsertissa. Laulaminen ja tanssiminen samaan aikaan on minusta tuntunut melko rankalta puuhalta. Siihen vielä plussataan kaikki spottivalot yms... Joo, se on rankkaa. Ja okei, ehkäpä kaikki tytöt pystyvät siihen, mutta seuraavaksi tulee äänen hallinta. Itsehän en laulutekniikoista yms. mitään tiedä, joten niihin en sen pahemmin puutu, mutta se, että kappale kuulostaa hyvältä on mielestäni tärkeää. Ilmeisesti tytöt laulavat livenä konserteissa (ainakin ....mielenkiintoisista äänähdyksistä päätellen) joten eikö se ole ihan ykköstoive, että myös konsertit kuulostavat hyvältä?
Kuvitellaanpa, että olen bändin X fani. Tykästyn singlen kautta tyttöön Y joka laulaa paljon ja päätän käyttää hurjasti rahaa konserttilippuun. Menen konserttiin, single esitetään ja oho, se kuulostaakin aika kamalalta tyttö Y:n takia. Muista en tiedä, mutta minulle tulisi siitä aika huijattu olo. Tai jos vaikka matkustaisi toiseen maahan näkemään bändin ja korvat kuolisivat koska tyttö Y kuulosti niin kamalalta... huijattu olo taas. Omapa olisi vikani kun ostin liput, mutta silti.

Tietenkin sooloja voisi jakaa reilumminkin. AKB tyyli on ihan jees. Tykkään senbatsu äänestyksestä aika paljon. Jos kuitenkin senbatsua käytettäisi tälläisessä epäreilummassa jutussa, jotta siitä tulisi reilumpi, voisi olla, että joku joka ei osaa laulaa pääsisikin ykköseksi. Se olisi kyllä mukavaa vaihtelua, mutta tosiaan. Miten sitten konsertti? Myönnetään, eivätköhän jokainen pystyisi yhden kappaleen ainakin laulamaan putkeen soolona, mutta jos ääni ei oikeasti kestäisi konsertissa tanssia ja laulua samaan aikaan, tulisiko laulu nauhalta? Vähän niinkuin silloin jos joku on sairaana. Itse tykkään kuunnella mieluummin oikeasti liveä kuin nauhaa, mutta ehkäpä yksi kappale menisi.
Voi kuitenkin olla, että tällä hetkellä senbatsu ei toimisi MoMusuissa. Kuitenkin on selvät suosikit, jotka melko varmasti voittaisi. Jos esimerkiksi kaksi tyttöä saisi suurimman osan sooloista, olen melko varma, että äänestyksen jälkeen soolot menisivät samoille tytöille kuin ilman äänestystä. Suosiolla on kuitenkin väliä ja wotat.. no, ainakin AKB wotat tuntuvat ostavan ihan järkyttävät määrät levyjä. Onhan se mahdollista, että jollain "ei-niin-suositulla" tytöllä on Japanissa muutama wota, jotka ostavat järkyttävät määrät levyjä, jotta oma suosikki pääsee laulamaan, mutta melkein kallistun siihen, että samat tytöt laulaisivat edelleen sooloja äänestyksen jälkeen,

Toinen vaihtoehto voisi olla se, että nimetään tanssijat ja laulajat erikseen. Näin muistaakseni PASSPOssa on. Tietyt tytöt tanssii, tietyt tytöt laulaa. Silloin olisi eroteltu laulajat ja tanssijat ja siinä se! Sitten tuskin enää pohdittaisi (ainakaan niin paljoa) miksi joku ei saa laulaa. Tämä kuitenkin vaatisi sen, että kaikki laulajat saavat laulaa. Tietty tanssijat voisivat laulaa kertosäkeissä ja jne. mutta sitähän tytöt tekevät nytkin. Nojoo, tämä tuskin toimisi, mutta mainitsinpa silti.

Lyhyesti; Ihan sama kuka saa sooloja, kunhan livenä kuulostaa hyvältä.

Toivottavasti tekstistä saa jotain selkoa. Väsyttää, mutta en jaksa julkaista myöhemminkään..

torstai 12. heinäkuuta 2012

Risa Niigaki - Hello Cover

Odotus on palkittu! Postiluukustani saapui vihdoin Risa Niigakin cover albumi! 



01. Manatsu no Kousen
Risa loistaa. Mielestäni Risan ääni sopii ihan älyttömän hyvin kappaleeseen. Voittaa lähes alkuperäisen kappaleen. Vähän jään kaipaamaan sitä, että useampi tyttö laulaa kappaletta. En kuitenkaan voisi kuvitella kenenkään muun vetävän tätä läheskään yhtä hyvin kuin Risa vetää.
02. Furusato
Furusato on kyllä niin kaunis biisi ettei mitään rajaa! Täytyy kyllä sanoa, ettei ole Risan parhaita vetoja. "My mother" kohdat olivat kyllä kauniita, mutta muuten. Odotukset olivat ehkä vähän liian korkealla. Vasta viimeisessä kertosäkeessä tuntui siltä, että Risa loisti. Voi kyllä olla, että kappele ei siksi tuntunut niin "upealta" koska sitä on tullut kuunneltua ylipäätään ihan älyttömästi -> kyllästyminen. Vaikkei tätä versiota, niin kaikkia muita..
03. Seinaru Kane ga Hibiku Yoru
Ja Risa loistaa. En ole kuunnellut alkuperäistä versiota, joten vähän vaikea verrata siihen. Ehkä se on vain hyvä. Risan ääni oli kuitenkin ihan täydellinen kappaleelle! Jep. Tämä oli täydellinen.
04. Koi wo Shichaimashita!
Toinen kappale jota en ole aiemmin kuullut! (Huomaako etten ole ollut järin kiinnostunut Tanpopon kappaleista?) Ihan kappale-kappaleena tämä on jotenkin... tylsä. Mieleenpainumaton. Melodia ei tosiaan ole se mieleenpainuva asia tässä. Risa vetää kappaleen kyllä nätisti, mutta jos ei tykkää niin ei tykkää, ei voi mitään.
05. Chu! Natsu Party
Tätä tuli odotettua! Chu! Natsu Party on ihan älyttömän kiva mielestäni! Tykkään alkuperäisestä kappaleesta ja S/mileagen kappaleesta. Ja täytyy sanoa, että Risa taitaa voittaa molemmat! Kappale on mielestäni jo itsessään todella sokerinen ja molemmissa muissa äänet tuntuvat myös "sokerisilta". Risan ei-niin-sokerinen ääni on kivaa vaihtelua ja se tuntuu tuovan tasapainoa kappaleelle, jos niin voi sanoa. Tätä kuuntelee mielellään uudestaankin!
06. LOVE Namidairo
Ah, toinen erittäin hyvä kappale. Risaa on todella vaikea verrata Ayaan, molemmat teki kappaleesta omalla äänellään ihan täydellisen. Molemmat versiot ovat siis yhtä hyviä, jos saan näin sanoa? Kumpikaan ei ole parempi.
07. Kousui
Ihan rakkauskappale! Taas! Ja Risa sopii tähän ihan täydellisesti. Kaunis ja herkkä kappale. Tätä voisi vain kuunnella putkeen koko ajan. Niistä versioista mitä olen kappaleesta kuullut, tämä on paras. Ihan ehdottomasti.
08. Koi no Hana
Ja taas Risa loistaa... Kappale sopii mielestäni hänelle ihan älyttömän huvin. Kivalla tavalla sellainen leikikäs kappale! Piristää. Mielestäni tässä kappaleessa on sama kuin LOVE Namidairossa - molemmat ovat täydellisiä, niin Risalla kuin (tällä kertaa) Abella.
09. Onegai Miwaku no Target
Itse tykkään enemmän siitä, jos joku ryhmä laulaa kappaleen, kertosäkeessä on enemmän voimaa. Kuitenkin kappale on ihan älyttömän hyvä, ei siinä mitään. Ja Risan ääni sopii tähänkin. Tykkään myös siitä, että levyllä oli enemmän tälläisin meneviä kappaleita. Omaan korvaani ainakin lähes kaikki tuntuivat sellaisilta ei niin meneviltä. Sellaisilta joiden tahdissa ei voi kiirehtiä kouluun! Joten joo, olen iloinen, että Risa sai tehdä tästä coverin, vaikka (kuten jo sanoinkin) tykkään tästä enemmän ryhmän laulamana.
10. 25 ~Vingt-Cinq~
Kaunis, rauhallinen kappale. En ollut aiemmin kuullut. Alkoi väsyttämään, sen verran rauhallinen kappale. Tai sitten minulla on vain paljon univelkaa. Pitäisi kyllä varmaan kuunnella alkuperäinen, alkoi kiinnostamaan millaisen version Abe on saanut aikaiseksi. Risan ääni on tässäkin erittäin kaunis, ei valittamista!
11. My Days for You
Risa vs. Mano. Kiva saada oikeasti uudempaa materiaalia levylle! Aa, täytyy sanoa, että tykkään hirveästi kappaleesta ja valmiiksi ja valittelut Manolle, tykkäsin tästä Risan versiosta enemmän. Ihana, kesäinen kappale ja Risa kuulostaa ihan älyttömän hyvältä!

Kokonaisuus on nätti. Olisin itse toivonut enemmän vauhdikkaita kappaleita, mutta en valita. Risan ääni on nätti, täytyy sanoa, että jään kyllä kaipaamaan häntä MoMusun jäsenenä.

torstai 21. kesäkuuta 2012

öriöri, heippa rahat

Lyhyt valitus siitä, mitä kaikkea haluan ;_; Päätin tehdä budjetin, että ostan vain tietyllä summalla tavaraa / kuukausi. Tällä hetkellä se olisi 40 euroa - 20 kuun alussa ja 20 kuun puolessa välissä. Nyt näitä julkaisuja sitten tulee..

Buonon minialbumi - viimeksi HMV:llä tuli superkiva kuva mukana. HMV:n postikulut </3 Yök.

Ultra Smart konsertti - konsertit on pahuksen kalliita ;_; siihen ei olisi välttämättä edes varaa, ellei nyt suunnitelmat muutu..

Tuleva konserttikiertue.... MoMusuilla siis. Toivottavasti S/mileagella ei tule tai tämä tyttö on tuhottu. Meimi on ihana! ;_;

MoMusujen tuleva albumi... Kappaleet on tähän mennessä hyviä... Singlet nimittäin.

AKB albumi...

Ja tällä hetkellä tarjoilen Shugo Chara musikaalista isoja summia koska en ole nähnyt sitä myynnissä missään muualla... + Odotan Hello-Onlinesta vastausta mitä kaikkea saan yhdeltä myyjältä. No, tämä säästökuuri alkaa sitten ensikuussa.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Tipuja

Tänään paketissa tuli neljä levyä, jotka tilasin ennakkoon. Eli, Morning Musumen Pyoco Pyoco Ultra, S/mileagen Chotto Matte Kudasai, Buono!n Deep Mind & Dream Morning Musumen Shining Butterfly. Iloinen ilmeeni muuttui äkkiä erittäin surulliseksi. Mitä tämä on olevinaan?


Ei taustaa (ei se nyt haittaa kamalasti) eikä sivulla ole pahuksen nimeä! Eli pakko käyttää obia! Uusimman singlen kanssa tulee siis olemaan aina hurjan hauskaa, kun saa pelätä sitä, että obi lähtee lentoon. Tai kun singleä kuuntelee. Olisi kurja katsella sitä, että hyllyssä on yksi levy ilman mitään tietoa siitä mikä sen pitäisi olla.
Omasta mielestäni tämä nykyinen ratkaisu on huono. Vaikka täytyy myöntää, että säästetäänhän tällä tavalla paperia. Mutta jos obin saisi edes taiteiltua tuonne sisälle... ;_;
Alunperin ajatuksenani oli tilata kaikki Pyocon versiot (koska 10 gen on rakkaus!) mutta tuntuu vähän siltä, etten taidakaan..


1. Pyoco Pyoco Ultra
Pyoco Pyoco Ultra (tai kuten minä kutsun - Pyoko Pyoko) tuntuu olevan Morning Musumen vihatuin single tähän asti. Tai ei pidetyin, jos vihaa voi kutsua liian vahvaksi sanaksi. Ihmisten kommentteja lukiessani voisin melkein sanoa, että vihan puolelle osa kommenteista menee.
Itse kuulun kuitenkin siihen pieneen ryhmään joka pitää Pyocosta! Kappaleesta on tullut minun "hyvänmielen kappale" jota kuuntelen aamuisin energian keräämiseen!

Okei, mennään itse kappaleeseen. Itse en löydä kappaleesta mitään huonoa. Soolojaot ovat ihan jees, jokaisella on itselleen sopiva osa. Tietenkin se voisi olla "reilummin", mutta itse olen tottunut siihen että on muutama, jotka saavat sooloja enemmän ja hyväksyn asian. Tilanne voisi olla huonomminkin kappaleessa.
Itse pidän energisyydestä ja vaikka kappale on iloinen, se ei mene lastenmusiikin tasolle. Mielestäni MiniMoni on enemmän tätä lastenmusiikkia ja Pyoco ei mene lähellekään sitä. Kappaleessa on vain energiaa, joka saa hyvälle mielellä.

En nyt osaa sanoa muuta. Kaikki on mielestäni ihan älyttömän hyvää! Sanoisin, että kappale on viime vuosien paras. Ja mielestäni kappale on myös ylipäätään Morning Musumen yksi parhaista. Voi johtua siitä, että en juurikaan ole tykästynyt "emo-musume" kauteen, kappaleet ovat ihan ok, mutta "genki-musume" vetoaa paremmin.

2. Kanashiki koi no Melody
Okei, singlen loistavuus jatkuu. Vaikka kappale ei ole enää iloinen, se on mukaansatempaava. Melodia on ihan parasta. Vähän OK YEAH kappaleen tapaista. KknM on kappale jota on nyt tullut kuunneltua melko paljon. Ei kuitenkaan lähes yhtä paljoa kuin Pyocoa. B-sidet singleillä ei yleensä ole olleet niin ihmeellisiä. Niistä ehkä aluksi tykkää, sitten.. no, siihen se jää. Muutamia kertoja kuuntelee, mutta sitten ei enää jaksa. Itse olen kuunnellut KknM kappaletta ilmestymisestä asti ja kyllästymistä ei ole tullut. On vain muutama B-side, jonka kanssa on käynyt samoin. 

3. Pyoco Pyoco Ultra instrumental
Enerigaa! Instrumentalia voisi melkeinpä kuunnella ihan vain tälläisenään. Ihan loistava! Yleensä instrumentalit ovat olleet minulle iloisia poikkeuksia ja niin myös tämäkin. Toimii hyvin! Tykkään etenkin kertosäkeestä, mutta ei muissakaan kohdissa mitään vikaa ole. Välillä musiikin stoppaus kokonaan tuntui hassulta, mutta ei se tosiaan haitannut.

DVD: Pyoco Pyoco Ultra Close-up + Harunan ja Ayumin haastattelu
Päätin arvostella koko DVD:n samassa, sillä en kuitenkaan ymmärrä läheskään kaikkea, mitä Haruna ja Ayumi sanoo, joten..

Ah, nyt haluaisin nähdä jokaisen close-upin erikeen! Eripon vaikuttaa kehittyneen ihan kamalasti! Mielestäni tässä kaikkien yhteisesssä close-upissa Eripon on ehdottomasti paras. Onhan mahdollista, että vain Eriponin parhaat osat on otettu mukaan, mutta olen ihan "wou!". Haruna ja Zukki tulevat hyvinä perässä. Tietenkin myös Risa, Reina, Sayu ja Aika ovat hyviä, mutta mielestäni tuntuu, että heidän close-uppinsa on sen vanhan toistoa. Se tuntuu.. jo nähdyltä. Tästä syystä vanhat tytöt eivät tee yhtä suurta vaikutusta kuin uudet.
Reinan vilkutus lopussa on älyttömän söpö!

Harunan haastattelu tulee ensimmäisenä. Haa, kanapuku! Se on paljon söpömpi näin nähtynä kuin videolla.
Haruna vaikuttaa rauhalliselta ja hiljaiselta persoonalta haastattelussa. Toivottavasti Haruna ei jää persoonansa takia muiden taakse. Pelkään vähän, että niin saattaa käydä. Itse en aluksi Harunaa sen ihmeemmin huomioinut. Olihan hänellä erilainen ulkonäkö kuin muilla, mutta no, hän ei hypännyt esiin sen ihmeemmin. Nyt ymmärrän mahdollisen syyn siihen.

Täytyy sanoa, ettei Ayumillakaan vaikuta ainakaan vielä olevan sen ihmeempää persoonaa. Olen kyllä sen huomannut aiemmin. Jos Ayumi ei olisi hyvä laulaja ja tanssija, minusta tuntuu, etten olisi huomannut tyttöä ollenkaan.
Okei, no, Ayumi on suosikkini tähän mennessä 10 genissä. Ja Ayumi puhuu nopeasti. Harunalla oli jonkun verran asioita joita ymmärsin, mutta Ayumi pölöttää nopeasti niin ei saa selvää. :D Ayumi on silti supersöpö!

Kokonaisuudessa single on paras MoMusulta pitkään aikaan. Täytyy myöntää, että kokonaisuus on parempi kuin Kimagure Princesissä. Kimagure on ollut tähän mennessä suosikkisingleni. Kumpikaan kappaleista ei ohita Kimagurea, eli se on edelleen ykkösbiisini, mutta kokonaisuus on Pyokossa parempi. Molemmat kappaleet ovat lähes kympin arvoisia. Jep.

Osta omasi!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Idolituotteet Japanissa - mistä ostin?

"Sinicharuccha
btw eikös Tokiossa olekin se joku HelloShop? Kävitkö siellä? ^ ^"

Kysymyksen sain tammukuussa toiseen blogiini ja vastaaminen on vähän jäänyt. Mulla oli suunnitelmissa skannata esimerkiksi Akihabaran kartta ja ottaa kuvia ostoksistani, mutta kartan skannaaminen nyt sitten saa jäädä. Tämän postauksen ideana on se, että kerron mistä minä löysin mitäkin (joulukuu 2011 loppu & tammikuu 2012 alku) ja sillai. Olla vähän niinkuin tietopaketti? Nojoo.

Ennen matkaa sain tietää kaksi konserttia joihin ehdottomasti halusin päästä - Hello! Project Winter 2012 sekä PASSPOn konsertti. Liput hankin Hello!Onlinesta, välittäjän kautta. Siitä oikeasti oli hyötyä, sillä olo tuntui heti turvallisemmalta lippujen suhteen. Sovimme, että hän joko vie liput hotelliin tai hankkii tuttunsa tuomaan liput minulle sovittuun paikkaan. Ilman näitä mahdollisuuksia olisin ollut varmaan ihan paniikissa, pelännyt, että liput katoavat postissa tai jotain. :D No, onneksi sain ne. Hankin myös toiseen H!P Winter konserttiin lipun, mutta tällä kertaa itse. Harajukussa toimii Gorakudoh niminen liike, josta hankin liput. Ilmeisesti kyseistä liikkeestä löytyy myös idolituotteita, mutta sen ihmeemmin en liikeeseen perehtynyt.

Harajukusta en itse löytänyt juurikaan Hello! Projectiin liittyvää tavaraa. AKB:lle löytyi oma liike, mutta tungoksen vuoksi se jäi sitten näkemättä. Poikabändejen fanituotteita löytyi ihan kivasti. Ainoa tosin jonka bändeistä tunnistin oli Arashi joten en osaa tarkemmin sanoa mistä bändeistä tuotteet olivat.

Sitten Sinicharucchan esittämään kysymykseen. Kävin Shibuyan HelloShopissa kahdesti. Uenoon olisin halunnut mennä, mutta koska sain vähän niinkuin kiellon (tai kehotuksen) ostaa yhtään enempää kuvia joten se jäi sitten väliin. Ehkä hyvä niin. Tuhlasin matkan aikana varmaan kaikkein eniten rahaa Hello!Project tavaraan. No kuitenkin. HelloShop löytyi siis miesten Shibuyan alakerrasta. Itse superinnostuneena lähdin etsimään kauppaa yläkerrasta. Pettymys oli suuri kun en sitä löytänyt. Lopulta tajusin, että alhaalla on vielä yksi kerros ja johan päivä pelastui!
HelloShop ei ollut mitenkään iso paikka. Paikka oli pieni ja söpö. Muutama vaate koristi seinää (silloin vuorossa oli Hello!Channel 6 asut) ja muuten paikka oli täynnä kuvia. Systeemi, millä kuvia ostettiin oli suht helppo. Ovelta sai kynän, paperin ja alustan. Paperilla oli osiot jokaiselle H!P:n bändille. Siinä sitten kirjoitettiin kuvan numero (luki kuvan kulmassa) ja määrä kuinka monta kuvaa haluttiin. Paperin toisella puolella oli myös tilauslista joillekkin muille asioille, mutta minulla ei ole aavistustakaan mille.. Photobookin tilauksen kirjoitin hienosti paperin reunaan! :D Oli pakko saada uusin Alo-Hello! koska mukana sai "not for sale" kuvan. Ja niitä oli vielä hurjasti jäljellä..
Ja ostajalle huomio: kirjoittakaa neloset näin: 4. Itsehän en laita noita kahta ylintä viivaa yhteen ikinä kun kirjoitan numeroa ja nelostani ei ymmärretty! Ja kun ymmärrettiin niin ne korjattiin...
Henkilökunta ei ymmärtänyt englantia, mutta hyvin tulin silti toimeen! Jes!

 Ja sitten Akihabara.
Yllättyykö kukaan jos sanon, että AKB oli kaikkialla? Ja AKB fanitavaraa oli kaikkialla? Tuskin. Hello! Project tavaraa oli ihan tajuttoman vaikea löytää. Kuitenkin, jos H!P levyjä haluaa löytää, suosittelen etsimään KFC:n ja kävelemään sen ohi eteenpäin. Kadun päästä löytyy iso liike, mistä löytyy figuureja ja monien eri bändien levyjä halvalla. Ja oikeasti, halvalla. Ostin itse S/mileagen Uchouten Love single paketin (kaikki singlen versiot) hintaan 2500 jeniä (n. 25e) sekä Morning Musumen All Singles Complete LE:n hintaan 1500 jeniä (n.15e).

Konserteista myös muutama juttu.

Zepp Tokyolla (PASSPOn konsertti) sisään mentiin lipussa olevan numeron mukaan. Olimme 5xx joten olimme ilmeisesti viidensiäsadansia jotka sisään pääsivät. Zepp Tokyolla maksetaan myös 500 yenin maksu, jolla ilmeisesti olisi saanut ilmaiseksi kaljan. Tai jotain kaljan näköistä. :D Eipä tullut kokeiltua mitä se oli. Konserttipaikassa meillä oli seisomapaikat ja ne sai valita itse. Sinne minne mahtui sai mennä seisoskelemään. Me menimme ehkä sisään viidennestä ovesta ja olimme suht lähellä lavaa~.
Fanituotteita sai ostaa reilusti ennen konserttia ulkoa ja hiukan ennen konserttia sisältä aulasta. Konsertin jälkeisistä ostoksista ei ollut mitään tietoa, olisiko se ollut mahdollista. Paitsi että kaljaa sai!

Nakano Sun Plaza taas.. No, ensin pääsi ostamaan pin-up postereita ainakin! Muuten itselläni ei ole kauheasti muistikuvaa. Paitsi että pihalla oli paljon telttoja, joissa olisi päässyt vaihtelemaan omia kuviaan! Lippujen tarkistuksen jälkeen turvatarkastajat kysyivät oliko mukana kameraa, jonka jälkeen pääsimme ostamaan kaikkia muita fanituotteita. En ole varma, pääseekö näitä muita tuotteita ostamaan nekin, jotka eivät tule konserttiin. Itse en sellaista tilannetta kokenut. :D Kuitenkin. Kun liput ja kamerat on tarkistettu, jaetaan kasa lippulappuja! Yksi lippulapuista on lista mitä konsertissa myydään. Olin jo aiemmin päättänyt mitä haluan, mutta ennen konserttia oli kiva vielä miettiä mitä voisi ennen seuraavaa konserttia hankkia. Ja muutenkin, voihan sitä mennä omalle paikalleen istumaan ja siinä sitten miettiä mitä ostaa. Etenkin jos kantaa kamalasti tavaraa jo muutenkin mukana!

Toivottavasti muistin nyt kaiken mitä meinasinkin sanoa... kysymyksiä saa esittää, vastaan parhaani mukaan! Ja erittäin mielelläni! :)

perjantai 30. maaliskuuta 2012

... Miksi edes fanitan?

Niinpä. Olen miettinyt asiaa jo kauan. Luvassa on kunnon avautumispostaus. Onneksi en kirjoita englanniksi, sillä saisin varmasti monien vihat niskoilleni. 8)

Miksikö? Itseäni ärsyttää ihan tajuttomasti ylipäätään muut fanit. Tekisi mieli sulkeutua omaan huoneeseen ja fanittaa yksinään. On poikkeuksia - jotku ovat ihan mukavia mutta sitten taas jotku... No, sanotaanko vaikka että paha mieli siitä tulee, kun lukee porukoiden vihaviestejä.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten jotku voivat vihata bändin jäseniä, tai muita bändejä. Siis oikeasti. Itse en ole ikinä vihannut ketään. On jäseniä, jotka eivät kiinnosta ja joiden suosio on osakseen mysteeri minulle, mutta en silti koe tarpeelliseksi haukkua heitä? Mielestäni heissä ei ole mitään haukuttavaa. Minua ei vain kiinnosta. On myös jäseniä joista pitän ja heissäkin on huonoja puolia. Otetaan esimerkkinä Berryzin Momoko. Kyllä, ne pahuksen saparot voisi jättää jo pois. Kuitenkin.. Miten hemmetissä se on Momokon vika, että hänellä on saparot? Miksi kaikki syyttävähän Momokoa asiasta? Musta tuntuu, että se on enemminkin stylistin vika.. Tai kuka se ikinä onkaan, joka päättää tyttöjen asukokonaisuudet.
Muutenkin tuo viha on ihan hölmöä. Sanotaan, että vihataan ihmistä. Viha on oikeasti vahva sana. Voin sanoa, että vihaan vain kahta ihmistä - sitä, joka aloitti kiusaamiseni ja sitä, joka alkoi satuttamaan minua. Okei, en tunne kumpaakaan, joten en osaa sanoa, vihaisinko heitä vaikka tuntisin. Pointtini tässä on se, että minun on vaikea ymmärtää vihaa, etenkään kun kukaan tytöistä ei ole tehnyt vihaajalle mitään! Eikä ole tehnyt muille tytöillekään mitään. Okei, osalla on enemmän sooloja kuin toisilla, mutta onko se sitten hyvä syy vihaan? Ei minusta. Tätäkään asiaa ei tytöt voi päättää.

Minulle on myös mysteeri se, miksi Tsunkua syytetään kaikesta. Eiköhän hei muitakin isoja tyyppejä ole näiden päästösten takana! Mutta ei, syytetään vain Tsunkua... Ai valmistui... Syytetään Tsunkua! Koha valmistuu.. Syytetään Tsunkua! Risa valmistuu.. Syytetään siitäkin Tsunkua! Hei ihan oikeasti.. Eiköhän tytötkin ole asiaa itse päättäneet. Itseasiassa, olen sitä mieltä (ihan näin btw.) että on hyvä että Risa valmistuu. Se energia mitä Risassa oli Japan Expossa, oli kadonnut H!P Winter 2012 konsertissa. Eli ehkä nyt on Risan aika.

Inhoan sitä, että jos yksi kappale on huono (Pyoco pyoco...) niin sitä pitää sitten verrata joka v*tun kappaleeseen. Tai mainita että "kumpa tämä olisi parempi" tai laittaa joka toiseen hemmetin viestiin asiaa siitä kuinka huono kappale on. Hei, kappaleella voi olla faneja! Omasta mielestäni Pyoco on yksi parhaita kappaleita (ja siis epämomusu fanitkin sanoivat, että "Hei, onpas hyvä kappale! Tämän voisi hankkia.). Jos sinä et pitä siitä, voit joo mainita asiasta mutta onko pakko laittaa siitä jokaiseen viestiin, häh?! En minäkään pitänyt Kono herpsderps kappaleesta, mutta olkaa hyvät ja laskekaa kuinka monta kertaa haukuin sen p*skaksi. Veikkaan, että eipä montaa kertaa löydy.

Fanien valitus ärsyttää muutenkin.
"Yhyy miksei musume tee genki kappaleita"
Maji Desu ilmestyy "Hyi mitä kakkaa, missä emo-musume" <- Sama tyyppi joka valittaa genki musumesta.
"Miksei kenenkään hiustyylei muuteta"
Eriponin hiukset leikataan -> "HYII miksi noin tehtiin, idiootti Tsunku!!!" <- Sama tyyppi taas.

Kaikkein ärsyttävintä on se, kuinka haukutaan hurjasti toisten idoleita ja kun omaa idolia haukutaan niin ei hemmetti sitä raivoamista! Ei kaikki voi pitää kaikista? Ja jos itse haukkuu jonkun idolia, pitäisi myös tajuta, että omaakin voi haukkua. Miksi loukkaantua pienestä jos itse haukkuu tiettyjä jäseniä joka hemmetin päivä? Siinä voi samalla miettiä miltä tämän haukutun faneista tuntuu...

Pakko avautua. Mutta meno alkaa olla joka hemmetin foorumilla niin käsittämätöntä ettei mitään rajaa! Mä olen jo niin monta kertaa meinannut, etten enää foorumeilla pyörisi... Mutta siitä on tullut tapa josta ei pääse eroon. Ja 99% kerroista kun foorumeilla käyn, pahoitan mieleni. Haluan uuden harrastuksen missä ei tule paha mieli, kiitos hei.

maanantai 27. helmikuuta 2012

S/mileage - Chotto Matte Kudasai


Viimeisin S/mileagen single tuli hankittua muutama päivä julkaisun jälkeen. Rahatilanteen takia valinta tuli tehdä regularin ja limited D:n välillä ja päädyin limited D versioon, lähinnä B-raidan takia. Omistin jo ennestään S/mileagelta single remix singlen, joten tästäkin sellaisen halusin.

1. Chotto Matte Kudasai

Nimikkokappale on mielestäni ihana. Kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa Hello Project Winter 2012 konsertissa ja oi että! Kunnon rakkauskappale! Tykkään ihan kamalasti. Mielestäni parasta singlellä on yllättäen Meimi. Meimin osuudet ovat jotain niin.. vau! Mielestäni MeiMei on kehittynyt ihan kamalasti. Akari oli minulle positiivinen yllätys! En ole mitenkään erityisemmin ollut kiinnostunut Akarista, mutta vau! Akari kuulostaa mielestäni älyttömän hyvältä kappaleessa!
Chotto Matte Kudasai on kappale, joka jää kyllä helposti päähän. Kun video ilmestyi ja katsoin sen, kappale soi päässäni varmaan kaksi viikkoa putkeen! Ja kertosäe oli lähinnä se joka soi. Tai no, ylipäätään Chotto Matte Kudasai kohdat. Sitä hoetaan melko paljon.
Kappale on kokonaisuudessaan mielestäni todella kiva. Musiikki on iloista ja kappale on hauska. Aion hankkia vielä myöhemmin muita versioita, sillä haluan muutkin B-raidat sekä ainakin Dance shotin. Chotto Matte Kudasai ei ole S/mileagen paras kappale, mutta voittaa kyllä aika monta singleä. Voisin sanoa, että A-raitana Chotto Matte Kudasai on listallani kolmannella tai neljännellä sijalla.

S/mileage Singles Gekiatsu Remix
Tykkään ihan kamalasti Remixin alusta! Sellainen energinen remix on ihan parhautta. Mutta kun remix hidastuu.. Nah. Sitten ei oikein enää kiinnosta.
Loppu taas on ihan jees. Alku on tässä remixissä kuitenkin kaikkein parasta. Remix saisi olla pidempi ja siinä saisi olla enemmän kappaleita. Sitten se olisi mielestäni parempi. Nyt se jää lyhyeksi. Liian lyhyeksi.

Chotto Matte Kudasai instrumental
Odotin ihan älyttömän innoissani millainen instrumentaali kappaleesta olisi. Ja no, se ei ollut läheskään sellainen kun odotin! Esimerkiksi kertosäe. En olisi odottanut sen olevan ihan.. sellainen kun se on. Mielestäni se, että tytöt eivät laula muuttavat instrumentalia ihan älyttömästi. Se ei ole läheskään niin energinen kuin mitä laulun kanssa. Ja se oli pieni yllätys. Tuntuu aina, että instrumentaalit olisivat ainakin yhtä energisiä ilman laulua kuin laulun kanssa, mutta tämä tekee poikkeuksen. Eipä se kuitenkaan kamalasti haittaa, tykkään silti!

Osta omasi